Viiksien kasvatusta

Jos joku on sattunut minut viime viikkoina sattumalta näkemään, niin on varmasti kiinnittänyt huomiota
lisääntyneeseen karvoitukseen nenän alla. Kaikkeahan pitää kokeilla, sanotaan, ja viiksien kasvattaminen nyt vaan oli minulla seuraavana listalla ;)

Ihan rehellisesti sanottuna taustalla on ehkä hiukan muutakin. Eikä se liity ainoastaan vaimon järkyttämiseen. Nyt on viiksienkasvatuskuukausi. Miehien ympäri maailman toivotaan kasvattavan viikset hyvän tarkoituksen vuoksi - muistuttaakseen ja kerätäkseen rahaa miesten sairauksien hoitoon. Jos et ole koskaan kuullutkaan, niin katso fi.movember.com.

Ulkonäöllähän ei ole mitään merkitystä siihen mitä ihminen on sisältä - eihän. Ja ihmisiä ei pidä arvioida vain ulkonäen perusteella - eihän. Ei tietenkään, mutta kyllä meistä suurin osa silti sortuu katsomaan kieroon ihmisiä, jotka näyttävät erilaisilta tai huvittavilta mielestämme. Minäkin teen niin. Silti musertavan kritiikin määrä pelkästään viiksistä on saanut minut ymmälleen - näinkö me kohtelemme toisiamme? Saan kuitenkin vielä nukkua sisällä - ja vanhempanikaan eivät (vielä) uhanneet jättää minua perinnöttömäksi.

Onneksi kaikki on vain väliaikasta - marraskuukin loppuu joskus ja saatan ajella nenänaluseni. Tai mitä jos kuitenkin annan vaan kasvaa - ihan vaan kiusaksi...

-Olli-

Tee työtä, joka on arvoitus

Puolustusvoimilla oli muutama vuosi sitten rekrytointikampanja, jolla haettiin työntekijöitä hyvin erilaisiin tehtäviin. Siis erilaisiin tehtäviin puolustusvoimissa ja samalla erilaisiin tehtäviin kuin muualla, sillä tarjolla on "normaalien" töiden lisäksi hyvin erikoisiakin hommia. Hieno työpaikka,
voin kokemuksesta kertoa ;) No, joka tapauksessa siis tuon kampanjan iskulause kuului: "Tee työtä, jolla on tarkoitus". Ei kauaa kestänyt, kun tuo lause kääntyi (varsinkin puolustusvoimien työntekijöillä) muotoon "Tee työtä, joka on arvoitus".
Tee työtä, joka on arvoitus. Tosiaan, mitähän minä teen työkseni? On ihan äärettömän vaiketa kertoa ihmisille mitä minä teen - joskus jopa asian selittäminen
itselleni on hyvin haastavaa. En nyt yritä tehdä laajaa selvitystä nuorisosihteerin toimenkuvasta - tuskin jaksaisin sitä edes itse lukea.
Pohin omaa työnkuvaani vähän normaalia enemmän, kun eräs ohjaajakoulutuksessa mukana oleva nuori näki (sekaisen) työhuoneeni Bunkkerissa. "Ai täällä on sun toimisto. Istutko sä vaan päivisin täällä?" No, joo ja en. Mietin pitäisikö yrittää selittää tarkemmin jotain. Kertoa vaikka, että välillä vaihdan lamppuja kun huoltomies ei ehdi tai että välillä vedän vaimon autolla traileria, jossa on vene kyydissä tai että ajoittain istun palaverissa, jossa mietitään mihin kohtaan ilmoittautumislomaketta olisi hyvä laittaa se painike missä lukee "tulosta tarroiksi" tai että...

Taisin tyytä vastaamaan, että joo, istun. Yritän valmistella näitä koulutuksia ja leirejä ja semmosta. Tieto lisää tuskaa sanotaan, joten ehkä olis hyvä olla kertomatta enempää. Mutta on välillä myös kiva voida hiukan elvistellä sillä mitä tekee työkseen. Olen joskus leuhkinut olevani ammattimeloja, -muusikko, -kiipeilijä, -pelaaja ja -laskija - onhan minulle maksettu palkkaa soittamisesta, eskimokäännöksistä, pleikkarin pelaamisesta, seinäkiipeilystä ja tietysti laskettelusta. Käsi ylös NYT ne jotka ovat myös pystyneet samaan ;)

Aion pitää vapaata töistäni 5.12.2011 - 19.1.2012 - ja keskittyä johonkin sellaiseen mikä on vielä suurempi arvoitus eli lapsiini. Isien rooli perheissä on onneksi viime vuosina kasvanut ja isätkin saavat tukea oman paikkansa vahvistamiseen osana kodin arkea. Ei, kotona oleminen ei ole lomaa (olen jo kerran kokeillut), mutta työtä jolla on tarkoitus - huikea suuri tarkoitus! Turha siis tavoitella  Joulunuokkarin jälkeen - minä olen offline @ home.

Hyvää viikonloppua!
-Olli-

Moi, saako tulla?

No saa tulla, toki, mutta...
Olen aina toivonut, että Namika voisi olla mahdollisimman monelle sellainen paikka, johon voi tulla käymään vaikkei mitään asiaa olisikaan. Jos vaikka sattuu olemaan hyppytunti tai jos koulu loppuu tosi aikaisin tai on muuten vaan tylsää. Bunkkerissa on pehmeitä sohvia (muulloinkin kuin SOHVAssa), jotka voivat tarjota lepohetken kesken muiden kiireiden.

Ongelma vain on siinä, että ovet eivät ole aina auki. Bunkkeri ei toimi ihan samalla tavalla kuin nuokkarit iltaisin. Ei ole aina varmaa, että joku on paikalla - ja jos juuri silloin sattuu paikalle, niin tokihan se harmittaa. Tai jos osuu paikalle niin, että tölli on juuri tyhjenemässä. Valitettavasti vain avaimenhaltijat voivat jäädä Bunkkeriin omin päin.

Silti, kaikista vaikeuksista huolimatta, on aina mukavaa, kun joku tulee Namikalle käymään. Vaikka työpäivä olisi kuinka kiireinen, niin on silti mukava nähdä juuri sinua. Kahvia tai teetäkin saa, jos maistuu.
Tämä on siis avoin kutsu juuri sinulle. Tervetuloa morjenstamaan - mutta soita ja varmista että olen paikalla. Nytkin täytyy just lähteä - kiekkoja heittelemään...

T: Bunkkerin asukki

Aika kulkee, kellot laukkaa

Miten tässä nyt näin pääsi käymään? Edellisestä kirjoituksesta on
kulunut aikaa aivan liian paljon - heinäkuusta on millä tahansa
matematiikalla aika monta kuukautta. En esittele perusteita tai
anna hyviä selityksiä. Yksinkertaisesti hävettää.

Tuntuu ajoittain käyvän niin, että pienet, yksinkertaiset asiat
antavat odottaa itseään liian pitkään. Ne hautautuvat muistilapun
nurkkiin tai mielen sopukoiden viimeisiin kammareihin -
tullakseen kuitenkin, onneksi, esille taas jossain sopivassa
käänteessä. Nyt oli kirjoittamisen aika.

Me kaikki voisimme varmaankin "parantaa tapamme" joissain
asioissa. Ihan niissä pienimmissäkin, jotka usein jäävät muiden
asioiden alle. Voisimme tehdä pois ne pienet jutut, jotka
kuitenkin jossain vaiheessa palaavat taas mieleen. Sovitaanko,
että ensi viikolla tehdään ainakin yksi asia, joka on vaivannut
mieltä jo pitkää. Ihan me kaikki - siis sinä myös. Olipa se juttu
sitten koulutehtävä, joka on rästissä tai napin ompelu niihin
housuihin, jotka retkottavat sängynlaidalla. Tai puhelu sille
ystävällä, jota olet monta kertaa ajatellut, muttet ole ehtinyt
soittamaan. Ei anneta ajan kertyä asioiden päälle.

Ajasta puheen ollen- lupaan että kirjoitan seuraavan tekstin
pikaisemmin kuin tämän. Siis yhtä hitaasti
yksisormijärjestelmällä, mutta aikaa tekstien välillä ei ole niin
paljoa ;) Ellei sitten joku armaista työkavereistani innostu myös
kirjoittamaan ja vie vuoroani...

-Olli-

Rutiinilla!

Välillä tuntuu, että joitakin asioita on tullut tehtyä liian monta kertaa. Asiat muuttuvat rutiineiksi, eikä keskittyminen ole ihan kohdillaan. Minä ainakin helposti luulen klaaraavani tutut asiat ilman suurempaa panostusta ja kuvittelen, että monesti kohdatut asiat sujuvat itsestään. Onneksi elämällä on tapana muistuttaa meitä omista virheellisistä kuvitelmistamme.
Töissä erilaisten rutiinien syntyminen on samalla osa oman työn oppimista. Erilaisista työtehtävistä voi selvitä nopeammin ja tehokkaammin, kun niitä on joskus ennenkin tehnyt. Tuleeko kaikki kuitenkaan hoidettua yhtä hyvin, jos ei enää ole tarvetta paneutua asioihin kuten ennen?

Minun kesäohjelmaani on kuulunut jo vuosien ajan kaksi pitkää rippileiriä. Yhdeksän päivää kerrallaan saareessa, joka on n. 400 metriä pitkä ja rantaaviivaa on n. kilometri. Ja kun vuosien varrella rippileirejä on taakse kertynyt jo parikymmentä ja Harvassa vietettyjä vuorokausia jo yhteensä pitkälti yli vuosi, niin on väkisinkin jäänyt joissain asioissa rutiinien vangiksi. Mitä pakataan mukaan, mihin aikaan syödään, mitä tehdään kun perämoottori ei käynnisty, mitä on ohjelmassa ensimmäisenä leiripäivänä jne jne. Ennen leirille tuloa kun asioita miettii, niin kaikki vaikuttaa niin selvältä. Hyvinhän se menee, ihan kuten ennenkin... VIRHE, SKARPPAA!

Jos lähtee leirille liian virtaviivaisilla kuvitelmilla, niin saa yllättyä. Tämänkin kesän leirit ovat hyvin osoitteneet sen. Kesän toiselle leirille lähdettäessä pakkasin tavarat kotona juuri niin kuin olen oppinut tekemään. Eihän siinä nyt toki mitään listoja tarvita, eihän. No, kuinka ollakkaan ensimmäisenä iltana nukkumaan mentäessä ei petivaatteita kassista löytynyt ollenkaan. Minä, joka teen ohjaajien varustelistat leiriä varten, en vaivautunut katsomaan koko listaa. Pitäisi varmaan vähän keskittyä. Onneksi Harvasta saa lainaksi...

Rutiinilla kuvittelin myös sujuvan koko leirin. Onhan näitä nähty ja tehty. Leiriläiset ovat leiriläisiä, ohjaajat ohjaajia ja kaikki rullaa. Mutta ei ihmisten kanssa tehtävää työtä voi kuvitella tekevänsä rutiinilla. Me olemme kaikki erilaisia, meillä on omat tarpeemme, toiveemme ja toimintatapamme. Kun löydään yhteen saareen 29 rippikoululaista, 17 ohjaajaa ja muutama työntekijä, on aivan selvää ettei kaikki toimi kuten aina ennen. Ohjaajaporukat ovat erilaisia, leiriläiset ovat aina erilaisia ja me työntekijät - mekin kumma kyllä muutumme vuosien varrella.
Ihan sama siis mitä etukäteen ajattelee. Kaikki on kuitenkin aina mietittävä, selitettävä ja käännettävä alusta asti uudelleen. Ja hyvä niin! Silloin lopputulos on aina paljon, paljon parempi.

-olli-

Laula ihmisille

"Laula ihmisille ilosta, laula surusta, laula väreistä maailman. Laula ihmisille sanoista, laula teoista, yhden ainoan Jumalan. Laula heille saduista, laula sodista,laula kivikaduista. Laula sydämestäsi kaikki se, laula se - niin kuin herralle."
Jari Kekäleen laulu, josta tuossa on ensimmäinen säkeistä nähtävillä, sopii sanomaltaa rippileirille oikein hienosti. Meillä on joka vuosi mahdollisuus tavoittaa suuri joukko nuoria ja tarjota heille mahdollisesti koko elämän kestävä muisto hienosta leiristä ja samalla juurruttaa heihin jonkinlainen käsitys kristillisestä uskosta ja yleisesti elämisestä muiden ihmisten kanssa. Leiri on itsessään oma pienoisyhteiskuntansa. Jokaisella on oma paikkansa ja roolinsa, erilaiset tehtävät leirin arjen pyörittämisessä ja kaikilla on iso osa kokonaisuuden toimivuudessa.

Kaikilla ei ole leirille tultaessa samanlaiset käsitykset siitä, miten muiden kanssa yhdessä eletään. Leiritoiminnassa nousevat nopeasti esille ne, joita ei ilmeisesti muualla ole vaadittu noudattamaan samanlaisia sääntöjä tai osallistumaan minkäänlaisiin kotitöihin. "En mä osaa imuroida, mutsi imuroi kotona" - kuulostaa toki kivalta, mutta jossain vaiheessa olisi varmaan hyvä itsekin opetella. Saattaa ainakin helpottaa kotoa lähtemistä - jos moiseen joskus ryhtyy.

Leirillä - ainakin NMKY:n rippileirillä - suuri nuorille tarjottava "opetus" on se, miten eletään
yhdessä muiden kanssa niin, että kaikilla on mukavaa. Paljon käytetään aikaa ja vaivaa keskusteluissa, hartaushetkissä ja toiminnassa siihen, että kaikki voisivat oppia tulemaan keskenään toimeen ja oppisivat huomioimaan, miten oma toiminta vaikuttaa muiden ihmisten hyvinvointiin. Elämmekö me vain itseämme varten? Joskus muutoksen voi nähdä jo leirin aikana, toisilla ottaa vähän pidempään ja jotkut eivät opi koskaan. Joka tapauksessa me johtajat ja ohjaajat yritämme parhaamme, jotta tuo "laulu" menisi viestinä eteenpäin.

Liikaa ei kyllä kuitenkaan kannata meidän leireistä ja niihin osallistuvista nuorista olla huolissaan. Meidän leireillemme nuoret ovat erityisesti hakeutuneet ja joudumme joka vuosi jopa karsimaan osan hakijoista. Harvan kahdelle leirille ei yksinkertaisesti mahdu kaikki halukkaat. Tuo valikoituminen jo aiheuttaa sen, että leiriemme "ongelmat" ja pulmatilanteet ovat kuitenkin aivan eri kokoisia kuin esimerkiksi tuossa lahden toisella puolle, Heinänokassa. Paikallisseurakuntien leireille tulee ikäryhmän kaikki leiritoimintaa haluavat nuoret - täysin ilman minkäänlaista ennakkokarsintaa. Kun
edustettuna ovat laidasta laitaan kaikki alueen nuoret, ovat ongelmatkin paljon kirjavampia. Kielenkäyttö, yölliset koheltamiset ja mm. toisen ihmisen fyysisen koskemattomuuden kunnioittaminen ovat aivan eri planeetalta kuin täällä Harvassa. Se vaatii työntekijöiltä suuria ponnistuksia ja pitkää pinnaa. Tehtävä työ nuorten kanssa on arvokasta joka puolella, mutta erityinen hatunnosto niille leirivetäjille, jotka jaksavat loppuun asti yrittää viedä arvokkaita aatteita eteenpäin, eivätkä tyydy vain siihen, että kaikki selviävät hengissä.

Olen kyllä hyvin iloinen siitä, että saan tehdä työtäni juuri täällä Harvassa, nykyisten ja tulevien Namikalaisten kanssa. Saan olla mukana "laulamassa" osaavien ohjaajien kanssa eteenpäin Namikalaisia perinteitä ja tapoja. En usko, että niille löytyy mistään voittajaa...

Laula ihmisille!

-olli-

Taitaa tulla kesä!

Kesä tuo Turusta esille ihan uusia ulottuvuuksia. Jokirannassa paistattelee päivää suuri joukko auringonpalvojia, ja kahviloissa ja ravintoloissa käy vilkas puheensorina. Tunnelmaa voisi verrata jo lähes noiden oikeasti lämpimien maiden tunnelmaan. Se on hienoa, että meillä on mahdollisuus ja aikaa välillä nauttia kaupungin hienoista puolista.
Minä kuitenkin olin vain läpikulkumatkalla - palaamassa djembenostoreissulta hikiseen toimistoon. Ei ollut aikaa pysähtyä kahville tai jäädä nurmikolle makoilemaan. Arvaa harmittiko...
Tokkopa tulen kesällä muutenkaan paljon joenvarressa maleksimaan. Miellä on kaikilla omat tapamme viettää kesää. Minun kesääni on kuulunut jo vuosien ajan leirit - aiemmin harrastuksena ja nykyään palkkatyössä. Siinä missä jotkut kaipaavat mellastamaan festareille tai vetelehtimään ruuhkaisille rannoille, minä olen aina halunnut leireille. Johtuuko se leirien tunnelmasta, monipuolisista mahdollisuuksista toimintaan vai niistä kivoista uusista ystävistä, joita kaikilta leireiltä saa? En usko, että yksiselitteistä syytä on. Tosiasia on kuitenkin sen, etten ole koskaan ollut huonolla leirillä - tai retkellä - tai vaelluksella. Jokainen leiri on erilainen - toiminnaltaan ja ihmisiltään, mutta kaikista on kuitenkin jäänyt hienoja muistoja. Se, että välillä on umpikohmeessa, litimärkä tai niin väsynyt ettei muista nimeään - se ei haittaa. Aina on kivaa!
Nykyään leirille lähteminen on kuitenkin paljon raskaampaa kuin ennen. Aina joku on jäänyt kotiin kaipaamaan - ensin vanhemmat, myöhemmin tyttöystävä, sitten vaimo, vaimo ja lapsi, vaimo ja kaksi lasta, vaimo ja kolme lasta, ... Lähtemisen tuska helpottaa kuitenkin heti leirin alettua. Kaupungin kiire ja murheet unohtuvat ja leiri vetää mukaansa. Pitkillä leireillä on usein vaikea sanoa monesko päivä on menossa.
Kun pian sekä minä, että monet muut poistumme leireilemään, niin muistetaan välillä niitä kotiin jääviä. Jokaista meitä joku odottaa takaisin kotiin - suodaan heille välillä se riemu, että ilmoitetaan olevamme hengissä (vaikka rahat on loppu, sukat häviksissä ja polvessa iso laastari). He ovat sen ansainneet!
Tämän kirjoituksen myös nuorisoblogi siirtyy leiriaikaan. Turun NMKY:n kesän leiritoiminnasta julkaistaan toivottavasti mahdollisimman usein pieniä katkelmia siitä miten Harvassa menee. Ole mukana lukemassa - ja jaa myös kavereillesi.

Hyvää leirikesää!

-Olli-

p.s. blogisivusto on edelleen nimeämättä. Voisin valehdella ja sanoa, että lukemattomista ehdotuksista ei löytynyt sopivaa. Mutta se olisi siis vale. Yritetään siis syksyllä uudelleen...

CANTARO WEI

Nuorisoblogissa tapahtuu. Nimikilpailu on edelleen käynnissä ja juuri sinun ehdotustasi odotetaan. Palkintohan oli aivan mahtava - ilmainen Nuorisoleiri elokuussa. Palkinnon voi siirtää myös kaverille. Kilpailuehdotukset voi lähettää 26.5. mennessä sähköpostilla osoitteeseen olli.toivonen{at}tunmky.fi.

Uusia kirjoituksia julkaistaan aina kun niitä saadaa. Kirjoita oma Namika-tarinasi ja lähetä se julkaistavaksi.


Ote työntekijäblogin uusimmasta kirjoituksesta...

"Harvassa nautittiin 14.-15.5. kevään ensimmäisestä kunnon leiriviikonlopusta tulevan kesän ohjaajien kanssa. Pieni sade, kotiin jääneet lakanat tai kauppaa unohtuneet Johannekset (eli vihannekset) eivät pysty tärvelemään sitä iloa, minkä 30-päinen joukkio Harvakamuja alituiseen aiheuttaa..."
Lue uusin Työntekijäblogin kirjoitus kokonaisuudessaan tästä.

Median edessä!

Joskus elämä yllättää. Tänään se tarjosi kahdelle Namikalaiselle mahdollisuuden päästä haastateltavaksi radioon ja Kirkko ja Me - lehteen. Kiitos Merille ja Alexanderille hienosta edustamisesta median edessä ;)
Haastattelu lähetetään ilmoille torstaina 12.5. klo 12.45 Turun Radiossa.

Lue tarina tästä.

Nimikilpailu käynnissä

Keksi nimi Turun NMKY:n uudelle blogisivustolle!

Nimikilpailu on käynnissä, sillä pitäähän näillä sivuilla olla suuhun sopiva nimi.
Pääpalkintona on ilmainen osallistumisoikeus elokuussa 2011 järjestettävälle nuorisoleirille. Ehdotusten joukosta poimitaan työntekijävoimin voittaja. Kilpailuehdotukset voi lähettää 26.5. mennessä sähköpostilla osoitteeseen olli.toivonen{at}tunmky.fi.

Post It

Tietokoneen kannen päällä on 9 Post It - lappua täynnä tekemättömiä töitä. Tyhjiin väleihin voi päivän mittaan aina kirjoittaa lisää merkintöjä, kun asioita tulee mieleen. Noita lappuja on nyt kertynyt viimeisten viikkojen aikana lisää ja lisää, ja tuntuu ettei loppua näy. Liekö syynä kesän lähestyminen vai mikä?

Hiljaa hyvä tulee sanotaan ja kaipa se pätee myös lappukierteeseeni. Varovasti katsellessa näyttää siltä, että osan asioista uskaltaa vetää yli. Hieno tunne - jokin asia on tehty valmiiksi tai saatettu eteenpäin. Vähitellen ylivetämättömiä asioita voi kirjoittaa uuteen lappuu ja yhdistellä siihen lisää muista lapuista - ja kuinka ollakaan, jäljellä on enää kolme lappua.

Olen iloinen lappujen vähentymisestä, mutten täysin tyytyväinen. Töissä - ja elämässä yleensäkin - pitäisi niiden tärkeiden tekemättömien asioiden mahtua minun mielestäni yhdelle Post It - lapulle...

Siispä uudelleen työn ääreen...

Olli

Tervetuloa Namikalaiselle blogisivustolle!

Vihdoin se on tapahtunut! Jo puolisen vuotta meillä NMKY:n työntekijöillä on ollut haaveissa sellaisen sivuston luominen, jossa on mahdollista kuulua sekä sinun että meidän äänemme.
Nyt se on totta. Tämä sivusto on vielä haalea kuvajainen siitä, mitä se voi tulevaisuudessa olla - ja siihen sinulle on toivottavasti jotakin sanottavaa.

Julistetaan siis heti alkuun nimikilpailu, jonka pääpalkinto on ilmainen osallistumisoikeus elokuussa 2011 järjestettävälle nuorisoleirille. Kuten heti huomasit, tällä sivustolla ei vielä ole nimeä. Jotta nimi olisi sopiva sinulle ja muille lukijoille, on kohtuullista että sen valintaa voi näin kilpailun välityksellä osallistua. Ehdotusten joukosta poimitaan työntekijävoimin voittaja. Kilpailuehdotukset voi lähettää 26.5. mennessä sähköpostilla osoitteeseen olli.toivonen{at}tunmky.fi.

Näillä sivuille julkaistaan myös tarinoita ja kirjoituksista niistä kaikista tärkeistä tapahtumista, joiden keskipisteessä sinä olet. Kirjoittajana voi toimia kuka tahansa Turun NMKY:n toimintaan osallistuva. Tekstien julkaisu tapahtuu kuitenkin työntekijöiden kautta.

Työntekijäblogissa Namikan nuorisotyötä tekevät työntekijät kirjoittelevat arkisista asioista, sattumuksista ja tapahtumista.

Kirjaudu blogitekstien vastaanottajaksi, niin saat aina tiedon, kun uusia tekstejä julkaistaan!

Mukavaa, että olet löytänyt tiesi sivuille. Käy jatkossakin!

Olli