Eipä ole aikoihin tullut taas kirjoiteltua mitään. Viikot ja kuukaudet vaan vierii vierimistään, ja leirikesäkin on jo pyörähtänyt käyntiin. Tänään konfirmoitiin kesän ensimmäiset Harvassa rippileirin käyneet nuoret - onnea heille kaikille. Taisin johonkin sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan taannoin kirjoittaa konfirmoitavia ajatellen, että tervetuloa mahdollisuuksien äärelle. Sitähän Namika parhaimmillaan tarjoaa - mahdollisuuksia olla mukana ja osa jotakin.
Konfirmaatiojumalanpalvelus kirvoitti taas mieleen mukavasti ajatuksia. Ajatuksia nuorista matkalla kohti maailman murheita ja haasteita - millä niitä jaksaa kantaa. Ajatuksia hienoista uusista Namikalaisista (mahdollisuuksien äärellä) - miten me työntekijät osaamme osaltamme osoittaa heille väylää kohti oikeita polkuja? Ja ajatuksia ihmisistä - siitä kuinka kivaa se on että me kaikki ollaan erilaisia ja käsitetään maailmaa ja sen normeja niiiiiiin eri tavalla.
Pohjustuksena kohta seuraavalle vuodatukselle kerrottakoon tietämättömille, että konfirmaatio-jumalanpalvelus pidettiin Tuomiokirkossa - maamme pääkirkossa. Paikalla oli varmaankin kolmisensataa ihmistä juhlimassa nuorten kasvua ja siirtymistä uuteen vaiheeseen elämässään...
Pukeutuminen kirkkoon on herättänyt monenlaista keskustelua sekä Namikalla että muualla. Joskus on päädytty jopa etukäteen kohteliaasti muistuttamaan tilaisuuden arvokkuudesta, historiasta, vanhojen ja muutenkin arvokkaiden ihmisten läsnäolosta ja ihan vaan siitä, mikä yleisen käsityksen mukaan on soveliasta pukeutumista. Konfirmoitavien kohdalla muistuttelua ei tarvitse tehdä - heillähän on kaikilla yhtenäistävät kauniin valkoiset albat päällään. Ja on juhla toki senverran suuri kotiväellekin, että ehkäpä äiti tai isä hiukan puuttuu pukeutumiseen. Kyse on siis jostakin muusta ihmisryhmästä - en nyt kerro mistä. Tällä kertaa ei muistettu etukäteen muistutella.
On ihan okei pukeutua juuri niinkuin haluaa, sehän on selvä. Eikä meidän kirkosta heitetä ketään ulos, vaikka vaate olisi tarkoitettu työkäyttöön, revennyt saumasta, likainen tai liian lyhyt molemmista päistä. Joissakin vähän tiukemmin (kaikkeen) suhtautuvissa kirkkokunnissa ja kirkoissa vaatetukseen varmaankin puututtaisiin kovalla kädelle. Ja onhan jossakin jopa tarjolla naisille huiveja olkapäitä peittämään, jos vahingossa sattuu pukeutumaan vähän liian paljastavasti. Meillä ei sellaista politiikkaa noudateta, mutta yleisenä nyrkkisääntönä voisi ainakin olla, että jos vaatetta joutuu jatkuvasti kiskomaan molemmin käsin sekä ylös että alas, niin se on hieman liian niukka.
Ongelman tähän vapauteen ja kiistämättömään oikeuteen sonnustautua juuri mihin haluaa tuo yksilön kuuluminen johonkin ryhmään. Kun yksi erottuu oikein kovasti ryhmästä, on koko porukka helppo leimata. "Muistax sen rippileiriporukan, josta yksi juoksenteli pikkutakissa Heinänokan laiturilla?" "Näixä kun se jengi tuli kirkkoon, joista yhdellä oli housut revenneet hanurista?". Ja palautehan ei koskaan tule siihen osoitteeseen johon se kuuluisi - vaan ainakin Namikan tapauksessa yhdistyksen toimistolle. Ihan kuin sieltä jotenkin ohjailtaisiin kaikkia, joiden nimi on jäsenluettelossa. "Miksi te ette tehneet mitään?"
No, nyt tehdään. Minä aion tulla seuraavaan konfirmaatioon sukelluspuvussa. Ai miksi? Koska häpeän mieluummin itseäni kuin sinua! Saatan jopa laulaa Yellow Submarinen...
-olli-
Blogi, jolla ei vielä ole nimeä...
perjantai 15. kesäkuuta 2012
perjantai 18. toukokuuta 2012
Kisailua hyvässä seurassa
Eilen vietettiin helatorstaita ja nautittiin sen kunniaksi arkivapaasta. Ylimääräiset vapaapäivät ovat mukava lepohetki arkiseen aherrukseen sekä koululaisille että meille työssä käyville. Vapaapäivän viettotapoja on monenlaisia - toiset lorvailee sohvalla, toiset hoitaa rästiin jääneitä koulu- ja kotitöitä ja toiset tapaavat ystäviään erilaisten aktiviteettien parissa. Mutta kuka hullu nyt menee vapaapäivänään työpaikalle? Eilen se olin minä - eikä kaduta yhtään.
Harvaa on vuosien varrella kehitetty sekä rakennuskannan että toiminnallisten mahdollisuuksien suhteen. Projekti jatkuu syksyllä, kun rakennushankkeen toinen vaihe käynnistyy. Toiminnallisia uutuuksia ovat viime kesänä valmistunut korikiipeilypaikka ja maahan tyrkätyt frisbeegolf-korit. Saarella on mahdollisuuksia monenlaiseen toimintaan - siitä hyvänä osoituksena eiliset, historiallisesti ensimmäiset, Harva Open 2012 - frisbeegolfkisat.
Vaikka Harva onkin minulle työpaikka, on se myös paikka jossa sielu lepää sekä mukavan tekemisen että hienojen ihmisten takia. Välillä on myös äärettömän hienoa päästä osallistumaan johonkin toimintaan, jonka joku muu järjestää - suuret kiitokset siis kisapäällikkö Jaakko Aholalle!
Kisat on siis kisailtu - hyvässä hengessä, loistaville tuloksilla ja mikä tärkeintä - hienojen ihmisten seurassa. Kisoista saadaan toivottavasti muodostettua perinne, johon sinäkin voit osallistua tulevina vuosina. Tärkeintä kun ei ollut kuitenkaan kilpaileminen, vaan se kenen kanssa ja missä oltiin!
Ja julkistetaan lopuksi kaikkien kilpailusarjojen voittajat - heitä yritetään sitten ensi vuonna rökittää!
AVOIN SARJA: Ilpo Lahdenkauppi
NAISTEN SARJA: KAti Narvanmaa
LASTEN SARJA: Daniel Sjöblom
Onnea voitajille - suurenmoiset palkinnot on noudettavissa Namikan toimistolta...
-Olli-
Harvaa on vuosien varrella kehitetty sekä rakennuskannan että toiminnallisten mahdollisuuksien suhteen. Projekti jatkuu syksyllä, kun rakennushankkeen toinen vaihe käynnistyy. Toiminnallisia uutuuksia ovat viime kesänä valmistunut korikiipeilypaikka ja maahan tyrkätyt frisbeegolf-korit. Saarella on mahdollisuuksia monenlaiseen toimintaan - siitä hyvänä osoituksena eiliset, historiallisesti ensimmäiset, Harva Open 2012 - frisbeegolfkisat.
Vaikka Harva onkin minulle työpaikka, on se myös paikka jossa sielu lepää sekä mukavan tekemisen että hienojen ihmisten takia. Välillä on myös äärettömän hienoa päästä osallistumaan johonkin toimintaan, jonka joku muu järjestää - suuret kiitokset siis kisapäällikkö Jaakko Aholalle!
Kisat on siis kisailtu - hyvässä hengessä, loistaville tuloksilla ja mikä tärkeintä - hienojen ihmisten seurassa. Kisoista saadaan toivottavasti muodostettua perinne, johon sinäkin voit osallistua tulevina vuosina. Tärkeintä kun ei ollut kuitenkaan kilpaileminen, vaan se kenen kanssa ja missä oltiin!
Ja julkistetaan lopuksi kaikkien kilpailusarjojen voittajat - heitä yritetään sitten ensi vuonna rökittää!
AVOIN SARJA: Ilpo Lahdenkauppi
NAISTEN SARJA: KAti Narvanmaa
LASTEN SARJA: Daniel Sjöblom
Onnea voitajille - suurenmoiset palkinnot on noudettavissa Namikan toimistolta...
-Olli-
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Osallistumisen ylistys
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vahvasti erilaiset yhdistykset, joita on perustettu jos minkäkinlaisten tavoitteiden ja aatteiden taakse. Osa on ollut olemassa pitkään - vuosia, vuosikymmeniä, vuosisatoja (ainakin yhden). Toiset nousevat, kukoistavat ja lakastuvat. Namika on ollut hoodeilla aika pitkään, enkä usko, että suotta. Jotakin kummallista täytyy liittyä siiheen veljeyteen ja sisaruuteen, jota Namika osallistujille tarjoaa.
Jäsenyys on yhdistystoiminnan sydän. Jäseniä pitää olla paljon, ainakin tarpeeksi siihen, että vuosikokous saadaan pidettyä. Ja jäsenmäärän mukaan on hyvä hakea avustuksia ja painottaa omaa sanomaa - kaikki MEIDÄN jäsenet ovat tämän asian takana. Mutta ovatko jäsenet kuitenkaan toimivan yhdistyksen tae? Saadaanko jäsenillä tai jäsenmaksuilla aikaan juuri sitä mitä yhdistys haluaa vai onko jäsenyydestä vain tullut asia, jolla voi kehuskella kavereille ja leveillä torilla?
- "MÄ olen SPR:n jäsen - siis pyhä ja oikealla asialla".
- "MEITSI on WWF:n jäsen - siis luonnonystävä ja valaanpyynnin vankkumaton vastustaja".
- "MINÄ maksoin juuri mikäliekodittomienkarvapörrientukijärjestön jäsenmaksun - siis olen kohtuuttoman oikealla asialla ja sinun yläpuolellasi".
Näinkö se on? Vai voidaanko sopia, että vasta kun olet seissyt SPR:n lipas kädessä vesisateessa keräämässä rahaa, tai oikeasti tehnyt jotain luonnon hyväksi, tai ottanut pihallesi asumaan sen kodittaman karvapörrin - vasta sitten paukutellaan henkseleitä.
Harvassa oli muuten talkoot lauantaina! Miten se tähän liittyy, kysyt. Ei mitenkään ja paljonkin. NMKY:llä on ihan samanlaisia jäseniä kuin muillakin yhdistyksillä. On kiva voida sanoa kuuluvansa johonkin, käyvänsä leireillä yms. Mutta oletko koskaan ajatellut, mistä esimerkiksi saunan laituri aina kesäksi ilmaantuu. Tai miten kotakangas onkin aina paikallaan, kun leirikausi alkaa. Tai kuka korjaa poluilta kaikki Tapani-myrskyn alastuomat oksat? Harvan talkoisiin on osallistunut aina sopivasti ihmisiä - tarpeelliset hommat on aina hoidettu. Loput jää sinun ja minun tehtäväksi joskus myöhemmin - yllättäen niitä hommia ei kukaan saaren ollessa tyhjänä tee!
Jäsenyyteen tyytyvien tukena yhdistyksillä on onneksi osallistujia. Vain osallistumalla ihminen on osa sitä, mihin uskottelee itselleen kuuluvansa. Osa meistä ymmärtää yksilön merkityksen yhteisten asioiden hoidossa. Harvan talkoisiinkin on osallistunut ihmisiä, jotka eivät ole edes Namikan jäseniä. Osa käyttää jäsenyyttää asiakkuutena - minä maksan, siis saan palvelua!
Kiitos siis sinulle, joka olit mukana laittamassa Harvaa kesäkuntoon - vielä on aikaista puhua bikinikunnosta, mutta ehkä siihenkin päästään. Sinä olet osallistuja! Olet tärkein lenkki vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhdistyksessä ja sen kesätoiminnan ytimessä - leiritoiminnassa!
-Olli-
p.s. Äläkä nyt turhaan närkästy, jos kuulut niihin, joilla oli tärkeämpää tekemistä. Kalenterissa kaikki on aina päällekkäin, eikä kaikki koskaan pääse paikalle. Kollektiivisen "eimullesovikunmullaonjustmuuta" kulttuurin rikkoja olet kuitenkin juuri sinä - Osallistujana! Syksyllä on seuraavat talkoot...
Jäsenyys on yhdistystoiminnan sydän. Jäseniä pitää olla paljon, ainakin tarpeeksi siihen, että vuosikokous saadaan pidettyä. Ja jäsenmäärän mukaan on hyvä hakea avustuksia ja painottaa omaa sanomaa - kaikki MEIDÄN jäsenet ovat tämän asian takana. Mutta ovatko jäsenet kuitenkaan toimivan yhdistyksen tae? Saadaanko jäsenillä tai jäsenmaksuilla aikaan juuri sitä mitä yhdistys haluaa vai onko jäsenyydestä vain tullut asia, jolla voi kehuskella kavereille ja leveillä torilla?
- "MÄ olen SPR:n jäsen - siis pyhä ja oikealla asialla".
- "MEITSI on WWF:n jäsen - siis luonnonystävä ja valaanpyynnin vankkumaton vastustaja".
- "MINÄ maksoin juuri mikäliekodittomienkarvapörrientukijärjestön jäsenmaksun - siis olen kohtuuttoman oikealla asialla ja sinun yläpuolellasi".
Näinkö se on? Vai voidaanko sopia, että vasta kun olet seissyt SPR:n lipas kädessä vesisateessa keräämässä rahaa, tai oikeasti tehnyt jotain luonnon hyväksi, tai ottanut pihallesi asumaan sen kodittaman karvapörrin - vasta sitten paukutellaan henkseleitä.
Harvassa oli muuten talkoot lauantaina! Miten se tähän liittyy, kysyt. Ei mitenkään ja paljonkin. NMKY:llä on ihan samanlaisia jäseniä kuin muillakin yhdistyksillä. On kiva voida sanoa kuuluvansa johonkin, käyvänsä leireillä yms. Mutta oletko koskaan ajatellut, mistä esimerkiksi saunan laituri aina kesäksi ilmaantuu. Tai miten kotakangas onkin aina paikallaan, kun leirikausi alkaa. Tai kuka korjaa poluilta kaikki Tapani-myrskyn alastuomat oksat? Harvan talkoisiin on osallistunut aina sopivasti ihmisiä - tarpeelliset hommat on aina hoidettu. Loput jää sinun ja minun tehtäväksi joskus myöhemmin - yllättäen niitä hommia ei kukaan saaren ollessa tyhjänä tee!
Jäsenyyteen tyytyvien tukena yhdistyksillä on onneksi osallistujia. Vain osallistumalla ihminen on osa sitä, mihin uskottelee itselleen kuuluvansa. Osa meistä ymmärtää yksilön merkityksen yhteisten asioiden hoidossa. Harvan talkoisiinkin on osallistunut ihmisiä, jotka eivät ole edes Namikan jäseniä. Osa käyttää jäsenyyttää asiakkuutena - minä maksan, siis saan palvelua!
Kiitos siis sinulle, joka olit mukana laittamassa Harvaa kesäkuntoon - vielä on aikaista puhua bikinikunnosta, mutta ehkä siihenkin päästään. Sinä olet osallistuja! Olet tärkein lenkki vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhdistyksessä ja sen kesätoiminnan ytimessä - leiritoiminnassa!
-Olli-
 |
| Allekirjoittanut tekemässä työtä jolla on tarkoitus - kaiketi... |
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Vitsi, Vitsi - haittaakse?
Edellisessä blogikirjoituksessa heräteltiin, ihan tarkoituksella, tarpeettomia huolia. Harvan myymisestä ei ole ollut mitään puhetta. Kyseinen kirjoitus on itseasiassa kirjoitettu jo aikoja sitten, kesken Harvan kiireisen syyskauden viikonloppuleireineen ja huoltoineen. Teksti pidettiin lipaston laatikossa odottamassa kevättä - Namikaattorin ilmestymistä ja päätöksiä Harvan atkorakentamisesta. Tämänhetkisen tiedon mukaan Harvassa tosiaankin aloitetaan rakentamisen 2. vaihe ensi syksynä - yhdistys siis jatkaa panostamistaan leirikeskukseen, joka on palvellut meitä kaikkia jo yli kahdeksankymmenen vuoden ajan.
MYYDÄÄN HARVA - otsikko herätti mukavasti kiinnostusta sosiaalisessa mediassa. On mukava huomata, että niitä jotka ovat Harvasta saaneet joskus osansa kiinnostaa saaren säilyminen - vaikkei oma elämäntilanne enää antaisikaan mahdollisuuksia olla toiminnassa jatkuvasti mukana. Teille tiedoksi - Namikalaisuus ei lopu ja takaisin voi aina tulla.
Suuri osa hämmentyneistä kommenteista liittyi erityisesti kirjoituksen otsikkoon ja tekstin loppuun asti lukeneiden kirjoituksista päätellen en joudu nököttämään betoniköntissäni yksin!
Harvasta puhuttaessa - ja kirjoitettaessa - on meillä Namikalaisilla aina tapana hiukan katsella asioita kolmiolasien läpi. Hyvällä tarkoituksellakin laadittua kirjoitusta voi aina tulkita monella tapaa - senkin sain huomata. Blogissa ja Namikaattorissa julkaistussa tekstissä ei mielestäni haukuttu muita leiripaikkoja - tai pyritty tietoisesti aliarvioimaan muita. Siinä ei myöskään korostettu ketään yksittäisiä ihmisiä - ei vapaaehtoisia, ei työntekijöitä. Yhdistystoiminta ei ole henkilölähtöistä. Vahvoja persoonia on Harvan toiminnassa ollut aina mukana, ketään erikseen nimeämättä. Yli kahdeksaankymmeneen vuoteen mahtuu paljon - ja jos toiminta olisi henkilösidonnaista, olisi se loppunut jo aikaa sitten. Työntekijöitäkin on ollut mukana koko saaren historia huomioiden vasta hyvin lyhyen aikaa mukana.
Harvan fanittaminen on vähän kuin jääkiekkojoukkueen fanittaminen. Se perustuu vahvasti omaan kokemukseen jostakin, mikä sopii itselle ja mikä on itselle maailmassa parasta - eikä siihen välttämättä tarvita mitään todellisuuspohjaa. Vai miten luulet, että Tepsilläkin on yhä faneja? Löytyypä Namikalta jopa yksi työntekijä, joka on HIFK-fani! Hän vaikuttaa muuten kyllä ajoittain ihan tasapainoiselta.
Harvan fanittamisessa on toissijaista se, mitä muualla tehdään. ME ollaan parhaita ja MEIDÄN paikka on paras. Piste! Ratkaisevaa ei ole se kuka tekee tai ketkä ovat paikalla. Kuvitteleppa jääkiekkojoukkue, jonka valmentaja sanoo, että "joukkue olen minä!". Varmaan fanit on ihan samaa mieltä.
Meillä kaikilla on oikeus mielipiteeseemme ja ajatuksiimme. On hyvä nostaa esille kysymyksiä, herättää keskustelua toiminnan arvoista ja toimintatavoista. Erään kommentoijan teksti toi mieleeni lyhyen tarinan, jota olen joskus hartauksissakin käyttänyt. Siinä puhutaan eurooppalaisista ja kristinuskosta, mutta ajatuksen voi hyvin kääntää myös Namikalaisuuteen. Osa meistä ihmisistä kulkee taipaleensa saamatta välttämättä kontaktia muihin kanssakulkijoihin. Se, että kulkee ja kasvaa vuosikausia jossakin viitekehyksessä, ei välttämättä takaa että yksilö ymmärtää ympäröivää tai omaksuu itselleen tarjottuja arvoja ja aatteita. Ehkä kukaan ei kerro hänelle tarpeeksi asioiden merkityksistä. Tai hän ei halua kuulla. Vai onko hän vain kaikkia muita viisaampi? Tässä vielä luettavaksesi tuo teksti, joka löytyy ainakin Kerron Sinulle Tarinan II:sta. Toivottavasti se herättää ajatuksia myös sinussa...
"Istuin eräänä päivänä virran rannalla Himalajan vuoristossa. Nostin vedestä kauniin, pyöreän, kovan kiven ja iskin sen halki. Se oli sisältä aivan kuiva. Kivi oli maannut kauan vedessä, mutta vesi ei ollut päässyt tunekutumaan siihen sisälle.
Tällaisia ovat eurooppalaisetkin. Satojen vuosien ajan he ovat lionneet kristinuskossa, he ovat uponneet sen siunauksiin. He elävät kristinuskossa, mutta usko ei ole päässyt tunkeutumaan heidän sisäänsä eikä se elä heissä. Syy ei ole kristinuskossa, vaan sydänten kovuudessa. Niinpä en lainkaan ihmettele sitä, että kovin harvat ihmiset käsittävät, kuka Kristus on." -Sadhu Sundar Singh-
-Olli-
MYYDÄÄN HARVA - otsikko herätti mukavasti kiinnostusta sosiaalisessa mediassa. On mukava huomata, että niitä jotka ovat Harvasta saaneet joskus osansa kiinnostaa saaren säilyminen - vaikkei oma elämäntilanne enää antaisikaan mahdollisuuksia olla toiminnassa jatkuvasti mukana. Teille tiedoksi - Namikalaisuus ei lopu ja takaisin voi aina tulla.
Suuri osa hämmentyneistä kommenteista liittyi erityisesti kirjoituksen otsikkoon ja tekstin loppuun asti lukeneiden kirjoituksista päätellen en joudu nököttämään betoniköntissäni yksin!
Harvasta puhuttaessa - ja kirjoitettaessa - on meillä Namikalaisilla aina tapana hiukan katsella asioita kolmiolasien läpi. Hyvällä tarkoituksellakin laadittua kirjoitusta voi aina tulkita monella tapaa - senkin sain huomata. Blogissa ja Namikaattorissa julkaistussa tekstissä ei mielestäni haukuttu muita leiripaikkoja - tai pyritty tietoisesti aliarvioimaan muita. Siinä ei myöskään korostettu ketään yksittäisiä ihmisiä - ei vapaaehtoisia, ei työntekijöitä. Yhdistystoiminta ei ole henkilölähtöistä. Vahvoja persoonia on Harvan toiminnassa ollut aina mukana, ketään erikseen nimeämättä. Yli kahdeksaankymmeneen vuoteen mahtuu paljon - ja jos toiminta olisi henkilösidonnaista, olisi se loppunut jo aikaa sitten. Työntekijöitäkin on ollut mukana koko saaren historia huomioiden vasta hyvin lyhyen aikaa mukana.
Harvan fanittaminen on vähän kuin jääkiekkojoukkueen fanittaminen. Se perustuu vahvasti omaan kokemukseen jostakin, mikä sopii itselle ja mikä on itselle maailmassa parasta - eikä siihen välttämättä tarvita mitään todellisuuspohjaa. Vai miten luulet, että Tepsilläkin on yhä faneja? Löytyypä Namikalta jopa yksi työntekijä, joka on HIFK-fani! Hän vaikuttaa muuten kyllä ajoittain ihan tasapainoiselta.
Harvan fanittamisessa on toissijaista se, mitä muualla tehdään. ME ollaan parhaita ja MEIDÄN paikka on paras. Piste! Ratkaisevaa ei ole se kuka tekee tai ketkä ovat paikalla. Kuvitteleppa jääkiekkojoukkue, jonka valmentaja sanoo, että "joukkue olen minä!". Varmaan fanit on ihan samaa mieltä.
Meillä kaikilla on oikeus mielipiteeseemme ja ajatuksiimme. On hyvä nostaa esille kysymyksiä, herättää keskustelua toiminnan arvoista ja toimintatavoista. Erään kommentoijan teksti toi mieleeni lyhyen tarinan, jota olen joskus hartauksissakin käyttänyt. Siinä puhutaan eurooppalaisista ja kristinuskosta, mutta ajatuksen voi hyvin kääntää myös Namikalaisuuteen. Osa meistä ihmisistä kulkee taipaleensa saamatta välttämättä kontaktia muihin kanssakulkijoihin. Se, että kulkee ja kasvaa vuosikausia jossakin viitekehyksessä, ei välttämättä takaa että yksilö ymmärtää ympäröivää tai omaksuu itselleen tarjottuja arvoja ja aatteita. Ehkä kukaan ei kerro hänelle tarpeeksi asioiden merkityksistä. Tai hän ei halua kuulla. Vai onko hän vain kaikkia muita viisaampi? Tässä vielä luettavaksesi tuo teksti, joka löytyy ainakin Kerron Sinulle Tarinan II:sta. Toivottavasti se herättää ajatuksia myös sinussa...
"Istuin eräänä päivänä virran rannalla Himalajan vuoristossa. Nostin vedestä kauniin, pyöreän, kovan kiven ja iskin sen halki. Se oli sisältä aivan kuiva. Kivi oli maannut kauan vedessä, mutta vesi ei ollut päässyt tunekutumaan siihen sisälle.
Tällaisia ovat eurooppalaisetkin. Satojen vuosien ajan he ovat lionneet kristinuskossa, he ovat uponneet sen siunauksiin. He elävät kristinuskossa, mutta usko ei ole päässyt tunkeutumaan heidän sisäänsä eikä se elä heissä. Syy ei ole kristinuskossa, vaan sydänten kovuudessa. Niinpä en lainkaan ihmettele sitä, että kovin harvat ihmiset käsittävät, kuka Kristus on." -Sadhu Sundar Singh-
-Olli-
perjantai 30. maaliskuuta 2012
Myydään Harva!
Turun NMKY:llä on Airiston rannalla oma leirikeskus. 400 m pitkä, 100m leveä ja rantaviivaa on n. 1 km. Saareen uppoaa rahaa ihan tolkuttomasti!
Mitä järkeä on ylläpitää kallista leirikeskusta? Oman leirisaaren ylläpitoon, huoltoon ja kunnostamiseen menee huomattavan paljon Namikan päätoimisten työntekijöiden työaikaa - ja rahaa ihan järjesttömästi. Kaikki maksaa - jo pelkästään kulkeminen saareen maksaa yhdistykselle vuosittain veneiden huoltoina, korjauksina ja polttoaineina niin paljon, että sillä rahalla voisi varmasti tehdä jotain järkevämpääkin.
Uuden ruokalarakennuksen ja sähköjen myötä euroja palaa myös lämmitykseen - tuhansia vuodessa.
Kannattaako se? Kyllähän meillä olisi tässä ihan lähistöllä leiripaikkoja, joita voitaisiin käyttää leiritoiminnassa ilman huolta paikkojen huoltamisesta. Maksettavaksi tulisi ainoastaan osallistujien kulut. Eiköhän olisi siis jo aika tunnustaa tosiasiat ja tehdä tarpeelliset toimenpiteet - MYYDÄÄN HARVA. Kaavoittamalla saaren mökkitonteiksi voisi yhdistys tienata miljoonia euroja. Mitäköhän merenrantatonteista maksetaan?
Nyt sinä sanot EI, pontevasti EI IKINÄ! Ja minä olen kanssasi täysin samaa mieltä! Mistään ei löydy parempaa leiripaikkaa kuin meidän Harvamme. Harva on käyttövuosiensa aikana tarjonnut lukemattomille lapsille, nuorille ja aikuisille jotain sellaista, mitä ei voi rahalla mitata: Unohtumattomia leirikokemuksia, kasvunpaikkoja nuorille ohjaajille, sosiaalisia taitoja ryhmässä ja yhteisössä toimimiseen ja mikä tärkeintä - ystäviä. Me emme tule toimeen ilman muita ihmisiä. Sosiaalinen kanssakäyminen on meille elinehto ja muiden hyväksyntä saa meidät tuntemaan itsemme joksikin. Leireillä on mahdollisuus kohdata ihmisiä aidoimmillaan - ilman rooleja ja samanarvoisina (usein myös kummallisen hajuisina, mutta se on toissijaista).
En koe itseäni minkäänsortin aktivistiksi ja puihin itsensä ketjuilla kiinnittävät ympäristöihmiset saavat mieleni lähinnä hilpeäksi - vaikka hyvällä asialla ovatkin. Vain Harva voisi antaa minulle syyn moiseen vouhottamiseen. Jos siis joku edes harkitsee Harvan myymistä, niin taidan valaa itseni keskelle kenttään betoniin. Tai tehdä jotain muuta tarkkaan harkittua.
Harvaa ei ainakaan minun tietääkseni olla myymässä - eikä moista kai kukaan tätä tekstiä lukuunottamatta ole ehdottanutkaan. Jos moinen typeryys joskus jonkun mieleen juolahtaa, niin voin vannoa olevani vastassa - enkä usko olevani yksin!
-Olli-
Uuden ruokalarakennuksen ja sähköjen myötä euroja palaa myös lämmitykseen - tuhansia vuodessa.
Kannattaako se? Kyllähän meillä olisi tässä ihan lähistöllä leiripaikkoja, joita voitaisiin käyttää leiritoiminnassa ilman huolta paikkojen huoltamisesta. Maksettavaksi tulisi ainoastaan osallistujien kulut. Eiköhän olisi siis jo aika tunnustaa tosiasiat ja tehdä tarpeelliset toimenpiteet - MYYDÄÄN HARVA. Kaavoittamalla saaren mökkitonteiksi voisi yhdistys tienata miljoonia euroja. Mitäköhän merenrantatonteista maksetaan?
Nyt sinä sanot EI, pontevasti EI IKINÄ! Ja minä olen kanssasi täysin samaa mieltä! Mistään ei löydy parempaa leiripaikkaa kuin meidän Harvamme. Harva on käyttövuosiensa aikana tarjonnut lukemattomille lapsille, nuorille ja aikuisille jotain sellaista, mitä ei voi rahalla mitata: Unohtumattomia leirikokemuksia, kasvunpaikkoja nuorille ohjaajille, sosiaalisia taitoja ryhmässä ja yhteisössä toimimiseen ja mikä tärkeintä - ystäviä. Me emme tule toimeen ilman muita ihmisiä. Sosiaalinen kanssakäyminen on meille elinehto ja muiden hyväksyntä saa meidät tuntemaan itsemme joksikin. Leireillä on mahdollisuus kohdata ihmisiä aidoimmillaan - ilman rooleja ja samanarvoisina (usein myös kummallisen hajuisina, mutta se on toissijaista).
En koe itseäni minkäänsortin aktivistiksi ja puihin itsensä ketjuilla kiinnittävät ympäristöihmiset saavat mieleni lähinnä hilpeäksi - vaikka hyvällä asialla ovatkin. Vain Harva voisi antaa minulle syyn moiseen vouhottamiseen. Jos siis joku edes harkitsee Harvan myymistä, niin taidan valaa itseni keskelle kenttään betoniin. Tai tehdä jotain muuta tarkkaan harkittua.
Harvaa ei ainakaan minun tietääkseni olla myymässä - eikä moista kai kukaan tätä tekstiä lukuunottamatta ole ehdottanutkaan. Jos moinen typeryys joskus jonkun mieleen juolahtaa, niin voin vannoa olevani vastassa - enkä usko olevani yksin!
-Olli-
perjantai 2. maaliskuuta 2012
Jyvät akanoista
Näin perjantain kunniaksi on hyvä pohdiskella syntyjä syviä. Ränneistä tippuu vesi ja ihan vaikuttaa siltä kuin kevät olisi jo tulossa. Nyt jo! Tuntuu kuin ei talvesta olisi vielä edes ehtinyt nauttia kunnolla ja nyt jo lumi alkaa sulaa - enhän mä ole edes pulkkamäkeen vielä ehtinyt (mitähän välilevyt siitäkin sanoisivat?). Vuodenajat vyöryvät päälle kuin juna. Tuntuu ettei edellisestä ole saanut otetta, kun jo seuraava tulee.
Vai onko elämä vain muuttunut yleisestikin samanlaiseksi. Meille annetaan asioita eteen aivan altavalla tahdilla. Informaatiokanavat ovat kehittyneet ja sosiaalisessa mediassa on jaossa niin ihmiset kuin asiatkin. Sitä saa mitä tilaa sanotaan - ja nykyään tuntuu saavan tilaamattakin. Kaikista asioista ei ehdi saada otetta ennenkuin on jo myöhäistä.
Nuorisotoiminnassa on myös meneillään vuodenajan vaihto. Kevät tuo mukanaan leirejä ja tapahtumia - ikäänkuin talvikausi olisi oltu unessa ja nyt tuupataan tarjolle jos jonkinlaista menoa ja meininkiä. Toiminnassa mukana olevat nuoret ovat verkostoituneet sosiaaliseen mediaan, ja minä ainakin oletan tavoittavani aiempaa paremmin kaikki toiminnasta kiinnostuneet. Olettaminen on vaarallista! Vaikka kaiken informaation saa jakoon nykyään montaa eri reittiä, ei sen tavoittavuus ole kuitenkaan parantunut. Tai ainakaan siihen ei reagoida.
Meillä pitäisi olla käytössä parhaat välineet yhteydenpitoon koskaan - silti tärkeimmät asiat jäävät usein huomioimatta. Vaikka jokin asia koetaan tärkeäksi, ei se silti erotu kaiken muun informaatiotulvan keskeltä niin, että siihen osattaisiin myös tarttua.
Miten oppisimme erottelemaan jyvät akanoista?
-Olli-
Vai onko elämä vain muuttunut yleisestikin samanlaiseksi. Meille annetaan asioita eteen aivan altavalla tahdilla. Informaatiokanavat ovat kehittyneet ja sosiaalisessa mediassa on jaossa niin ihmiset kuin asiatkin. Sitä saa mitä tilaa sanotaan - ja nykyään tuntuu saavan tilaamattakin. Kaikista asioista ei ehdi saada otetta ennenkuin on jo myöhäistä.
Nuorisotoiminnassa on myös meneillään vuodenajan vaihto. Kevät tuo mukanaan leirejä ja tapahtumia - ikäänkuin talvikausi olisi oltu unessa ja nyt tuupataan tarjolle jos jonkinlaista menoa ja meininkiä. Toiminnassa mukana olevat nuoret ovat verkostoituneet sosiaaliseen mediaan, ja minä ainakin oletan tavoittavani aiempaa paremmin kaikki toiminnasta kiinnostuneet. Olettaminen on vaarallista! Vaikka kaiken informaation saa jakoon nykyään montaa eri reittiä, ei sen tavoittavuus ole kuitenkaan parantunut. Tai ainakaan siihen ei reagoida.
Meillä pitäisi olla käytössä parhaat välineet yhteydenpitoon koskaan - silti tärkeimmät asiat jäävät usein huomioimatta. Vaikka jokin asia koetaan tärkeäksi, ei se silti erotu kaiken muun informaatiotulvan keskeltä niin, että siihen osattaisiin myös tarttua.
.jpg) |
| Namikalaisuus on valinta! Tartu tilaisuuteesi... |
Miten oppisimme erottelemaan jyvät akanoista?
-Olli-
perjantai 17. helmikuuta 2012
Olla kaivattu
Se, että joku kommentoi facebookissa yleistä ystävänpäivätoivotustani ei tee minuun vaikutusta. Itsepähän mainostin itseäni.
Se, että joku lähettää minulle yöllä viestin kertoakseen ettei pääse huomenna tapaamiseen tekee kyllä vaikutuksen.
Huonon.
Se, että moni onnittelee minua facebookissa kun on syntymäpäiväni tuo hyvän mielen, mutta... jätin sen päivämäärän itse näkyviin. Vähän kuin menisi torille sellaisen kyltin kanssa, jossa lukee "MINULLA ON TÄNÄÄN SYNTTÄRIT".
Kerjättyjä onnitteluja!
Kun sinä kerroit, että olit odottanut näkeväsi minut ja pettynyt kun olinkin jo mennyt kotiin - silloin minä liikutuin. Joku kaipasi minua. Itseni takia, ilman keinotekoisia houkuttimia.
Kiitos sinä!
Se, että joku lähettää minulle yöllä viestin kertoakseen ettei pääse huomenna tapaamiseen tekee kyllä vaikutuksen.
Huonon.
Se, että moni onnittelee minua facebookissa kun on syntymäpäiväni tuo hyvän mielen, mutta... jätin sen päivämäärän itse näkyviin. Vähän kuin menisi torille sellaisen kyltin kanssa, jossa lukee "MINULLA ON TÄNÄÄN SYNTTÄRIT".
Kerjättyjä onnitteluja!
Kun sinä kerroit, että olit odottanut näkeväsi minut ja pettynyt kun olinkin jo mennyt kotiin - silloin minä liikutuin. Joku kaipasi minua. Itseni takia, ilman keinotekoisia houkuttimia.
Kiitos sinä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)