Välillä tuntuu, että joitakin asioita on tullut tehtyä liian monta kertaa. Asiat muuttuvat rutiineiksi, eikä keskittyminen ole ihan kohdillaan. Minä ainakin helposti luulen klaaraavani tutut asiat ilman suurempaa panostusta ja kuvittelen, että monesti kohdatut asiat sujuvat itsestään. Onneksi elämällä on tapana muistuttaa meitä omista virheellisistä kuvitelmistamme.
Töissä erilaisten rutiinien syntyminen on samalla osa oman työn oppimista. Erilaisista työtehtävistä voi selvitä nopeammin ja tehokkaammin, kun niitä on joskus ennenkin tehnyt. Tuleeko kaikki kuitenkaan hoidettua yhtä hyvin, jos ei enää ole tarvetta paneutua asioihin kuten ennen?
Minun kesäohjelmaani on kuulunut jo vuosien ajan kaksi pitkää rippileiriä. Yhdeksän päivää kerrallaan saareessa, joka on n. 400 metriä pitkä ja rantaaviivaa on n. kilometri. Ja kun vuosien varrella rippileirejä on taakse kertynyt jo parikymmentä ja Harvassa vietettyjä vuorokausia jo yhteensä pitkälti yli vuosi, niin on väkisinkin jäänyt joissain asioissa rutiinien vangiksi. Mitä pakataan mukaan, mihin aikaan syödään, mitä tehdään kun perämoottori ei käynnisty, mitä on ohjelmassa ensimmäisenä leiripäivänä jne jne. Ennen leirille tuloa kun asioita miettii, niin kaikki vaikuttaa niin selvältä. Hyvinhän se menee, ihan kuten ennenkin... VIRHE, SKARPPAA!
Jos lähtee leirille liian virtaviivaisilla kuvitelmilla, niin saa yllättyä. Tämänkin kesän leirit ovat hyvin osoitteneet sen. Kesän toiselle leirille lähdettäessä pakkasin tavarat kotona juuri niin kuin olen oppinut tekemään. Eihän siinä nyt toki mitään listoja tarvita, eihän. No, kuinka ollakkaan ensimmäisenä iltana nukkumaan mentäessä ei petivaatteita kassista löytynyt ollenkaan. Minä, joka teen ohjaajien varustelistat leiriä varten, en vaivautunut katsomaan koko listaa. Pitäisi varmaan vähän keskittyä. Onneksi Harvasta saa lainaksi...
Rutiinilla kuvittelin myös sujuvan koko leirin. Onhan näitä nähty ja tehty. Leiriläiset ovat leiriläisiä, ohjaajat ohjaajia ja kaikki rullaa. Mutta ei ihmisten kanssa tehtävää työtä voi kuvitella tekevänsä rutiinilla. Me olemme kaikki erilaisia, meillä on omat tarpeemme, toiveemme ja toimintatapamme. Kun löydään yhteen saareen 29 rippikoululaista, 17 ohjaajaa ja muutama työntekijä, on aivan selvää ettei kaikki toimi kuten aina ennen. Ohjaajaporukat ovat erilaisia, leiriläiset ovat aina erilaisia ja me työntekijät - mekin kumma kyllä muutumme vuosien varrella.
Ihan sama siis mitä etukäteen ajattelee. Kaikki on kuitenkin aina mietittävä, selitettävä ja käännettävä alusta asti uudelleen. Ja hyvä niin! Silloin lopputulos on aina paljon, paljon parempi.
-olli-
