Osallistumisen ylistys

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vahvasti erilaiset yhdistykset, joita on perustettu jos minkäkinlaisten tavoitteiden ja aatteiden taakse. Osa on ollut olemassa pitkään - vuosia, vuosikymmeniä, vuosisatoja (ainakin yhden). Toiset nousevat, kukoistavat ja lakastuvat. Namika on ollut hoodeilla aika pitkään, enkä usko, että suotta. Jotakin kummallista täytyy liittyä siiheen veljeyteen ja sisaruuteen, jota Namika osallistujille tarjoaa.

Jäsenyys on yhdistystoiminnan sydän. Jäseniä pitää olla paljon, ainakin tarpeeksi siihen, että vuosikokous saadaan pidettyä. Ja jäsenmäärän mukaan on hyvä hakea avustuksia ja painottaa omaa sanomaa - kaikki MEIDÄN jäsenet ovat tämän asian takana. Mutta ovatko jäsenet kuitenkaan toimivan yhdistyksen tae? Saadaanko jäsenillä tai jäsenmaksuilla aikaan juuri sitä mitä yhdistys haluaa vai onko jäsenyydestä vain tullut asia, jolla voi kehuskella kavereille ja leveillä torilla?
- "MÄ olen SPR:n jäsen - siis pyhä ja oikealla asialla".
- "MEITSI on WWF:n jäsen - siis luonnonystävä ja valaanpyynnin vankkumaton vastustaja".
- "MINÄ maksoin juuri mikäliekodittomienkarvapörrientukijärjestön jäsenmaksun - siis olen kohtuuttoman oikealla asialla ja sinun yläpuolellasi".
Näinkö se on? Vai voidaanko sopia, että vasta kun olet seissyt SPR:n lipas kädessä vesisateessa keräämässä rahaa, tai oikeasti tehnyt jotain luonnon hyväksi, tai ottanut pihallesi asumaan sen kodittaman karvapörrin - vasta sitten paukutellaan henkseleitä.

Harvassa oli muuten talkoot lauantaina! Miten se tähän liittyy, kysyt. Ei mitenkään ja paljonkin. NMKY:llä on ihan samanlaisia jäseniä kuin muillakin yhdistyksillä. On kiva voida sanoa kuuluvansa johonkin, käyvänsä leireillä yms. Mutta oletko koskaan ajatellut, mistä esimerkiksi saunan laituri aina kesäksi ilmaantuu. Tai miten kotakangas onkin aina paikallaan, kun leirikausi alkaa. Tai kuka korjaa poluilta kaikki Tapani-myrskyn alastuomat oksat? Harvan talkoisiin on osallistunut aina sopivasti ihmisiä - tarpeelliset hommat on aina hoidettu. Loput jää sinun ja minun tehtäväksi joskus myöhemmin - yllättäen niitä hommia ei kukaan saaren ollessa tyhjänä tee!

Jäsenyyteen tyytyvien tukena yhdistyksillä on onneksi osallistujia. Vain osallistumalla ihminen on osa sitä, mihin uskottelee itselleen kuuluvansa. Osa meistä ymmärtää yksilön merkityksen yhteisten asioiden hoidossa. Harvan talkoisiinkin on osallistunut ihmisiä, jotka eivät ole edes Namikan jäseniä. Osa käyttää jäsenyyttää asiakkuutena - minä maksan, siis saan palvelua!

Kiitos siis sinulle, joka olit mukana laittamassa Harvaa kesäkuntoon - vielä on aikaista puhua bikinikunnosta, mutta ehkä siihenkin päästään. Sinä olet osallistuja! Olet tärkein lenkki vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhdistyksessä ja sen kesätoiminnan ytimessä - leiritoiminnassa!

-Olli-

Allekirjoittanut tekemässä työtä jolla on tarkoitus - kaiketi...

p.s. Äläkä nyt turhaan närkästy, jos kuulut niihin, joilla oli tärkeämpää tekemistä. Kalenterissa kaikki on aina päällekkäin, eikä kaikki koskaan pääse paikalle. Kollektiivisen "eimullesovikunmullaonjustmuuta" kulttuurin rikkoja olet kuitenkin juuri sinä - Osallistujana! Syksyllä on seuraavat talkoot...

Vitsi, Vitsi - haittaakse?

Edellisessä blogikirjoituksessa heräteltiin, ihan tarkoituksella, tarpeettomia huolia. Harvan myymisestä ei ole ollut mitään puhetta. Kyseinen kirjoitus on itseasiassa kirjoitettu jo aikoja sitten, kesken Harvan kiireisen syyskauden viikonloppuleireineen ja huoltoineen. Teksti pidettiin lipaston laatikossa odottamassa kevättä - Namikaattorin ilmestymistä ja päätöksiä Harvan atkorakentamisesta. Tämänhetkisen tiedon mukaan Harvassa tosiaankin aloitetaan rakentamisen 2. vaihe ensi syksynä - yhdistys siis jatkaa panostamistaan leirikeskukseen, joka on palvellut meitä kaikkia jo yli kahdeksankymmenen vuoden ajan.

MYYDÄÄN HARVA - otsikko herätti mukavasti kiinnostusta sosiaalisessa mediassa. On mukava huomata, että niitä jotka ovat Harvasta saaneet joskus osansa kiinnostaa saaren säilyminen - vaikkei oma elämäntilanne enää antaisikaan mahdollisuuksia olla toiminnassa jatkuvasti mukana. Teille tiedoksi - Namikalaisuus ei lopu ja takaisin voi aina tulla.

Suuri osa hämmentyneistä kommenteista liittyi erityisesti kirjoituksen otsikkoon ja tekstin loppuun asti lukeneiden kirjoituksista päätellen en joudu nököttämään betoniköntissäni yksin!
Harvasta puhuttaessa - ja kirjoitettaessa - on meillä Namikalaisilla aina tapana hiukan katsella asioita kolmiolasien läpi. Hyvällä tarkoituksellakin laadittua kirjoitusta voi aina tulkita monella tapaa - senkin sain huomata. Blogissa ja Namikaattorissa julkaistussa tekstissä ei mielestäni haukuttu muita leiripaikkoja - tai pyritty tietoisesti aliarvioimaan muita. Siinä ei myöskään korostettu ketään yksittäisiä ihmisiä - ei vapaaehtoisia, ei työntekijöitä. Yhdistystoiminta ei ole henkilölähtöistä. Vahvoja persoonia on Harvan toiminnassa ollut aina mukana, ketään erikseen nimeämättä. Yli kahdeksaankymmeneen vuoteen mahtuu paljon - ja jos toiminta olisi henkilösidonnaista, olisi se loppunut jo aikaa sitten. Työntekijöitäkin on ollut mukana koko saaren historia huomioiden vasta hyvin lyhyen aikaa mukana.

Harvan fanittaminen on vähän kuin jääkiekkojoukkueen fanittaminen. Se perustuu vahvasti omaan kokemukseen jostakin, mikä sopii itselle ja mikä on itselle maailmassa parasta - eikä siihen välttämättä tarvita mitään todellisuuspohjaa. Vai miten luulet, että Tepsilläkin on yhä faneja? Löytyypä Namikalta jopa yksi työntekijä, joka on HIFK-fani! Hän vaikuttaa muuten kyllä ajoittain ihan tasapainoiselta.
Harvan fanittamisessa on toissijaista se, mitä muualla tehdään. ME ollaan parhaita ja MEIDÄN paikka on paras. Piste! Ratkaisevaa ei ole se kuka tekee tai ketkä ovat paikalla. Kuvitteleppa jääkiekkojoukkue, jonka valmentaja sanoo, että "joukkue olen minä!". Varmaan fanit on ihan samaa mieltä.

Meillä kaikilla on oikeus mielipiteeseemme ja ajatuksiimme. On hyvä nostaa esille kysymyksiä, herättää keskustelua toiminnan arvoista ja toimintatavoista. Erään kommentoijan teksti toi mieleeni lyhyen tarinan, jota olen joskus hartauksissakin käyttänyt. Siinä puhutaan eurooppalaisista ja kristinuskosta, mutta ajatuksen voi hyvin kääntää myös Namikalaisuuteen. Osa meistä ihmisistä kulkee taipaleensa saamatta välttämättä kontaktia muihin kanssakulkijoihin. Se, että kulkee ja kasvaa vuosikausia jossakin viitekehyksessä, ei välttämättä takaa että yksilö ymmärtää ympäröivää tai omaksuu itselleen tarjottuja arvoja ja aatteita. Ehkä kukaan ei kerro hänelle tarpeeksi asioiden merkityksistä. Tai hän ei halua kuulla. Vai onko hän vain kaikkia muita viisaampi? Tässä vielä luettavaksesi tuo teksti, joka löytyy ainakin Kerron Sinulle Tarinan II:sta. Toivottavasti se herättää ajatuksia myös sinussa...

"Istuin eräänä päivänä virran rannalla Himalajan vuoristossa. Nostin vedestä kauniin, pyöreän, kovan kiven ja iskin sen halki. Se oli sisältä aivan kuiva. Kivi oli maannut kauan vedessä, mutta vesi ei ollut päässyt tunekutumaan siihen sisälle.
Tällaisia ovat eurooppalaisetkin. Satojen vuosien ajan he ovat lionneet kristinuskossa, he ovat uponneet sen siunauksiin. He elävät kristinuskossa, mutta usko ei ole päässyt tunkeutumaan heidän sisäänsä eikä se elä heissä. Syy ei ole kristinuskossa, vaan sydänten kovuudessa. Niinpä en lainkaan ihmettele sitä, että kovin harvat ihmiset käsittävät, kuka Kristus on."  -Sadhu Sundar Singh-


-Olli-