Eipä ole aikoihin tullut taas kirjoiteltua mitään. Viikot ja kuukaudet vaan vierii vierimistään, ja leirikesäkin on jo pyörähtänyt käyntiin. Tänään konfirmoitiin kesän ensimmäiset Harvassa rippileirin käyneet nuoret - onnea heille kaikille. Taisin johonkin sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan taannoin kirjoittaa konfirmoitavia ajatellen, että tervetuloa mahdollisuuksien äärelle. Sitähän Namika parhaimmillaan tarjoaa - mahdollisuuksia olla mukana ja osa jotakin.
Konfirmaatiojumalanpalvelus kirvoitti taas mieleen mukavasti ajatuksia. Ajatuksia nuorista matkalla kohti maailman murheita ja haasteita - millä niitä jaksaa kantaa. Ajatuksia hienoista uusista Namikalaisista (mahdollisuuksien äärellä) - miten me työntekijät osaamme osaltamme osoittaa heille väylää kohti oikeita polkuja? Ja ajatuksia ihmisistä - siitä kuinka kivaa se on että me kaikki ollaan erilaisia ja käsitetään maailmaa ja sen normeja niiiiiiin eri tavalla.
Pohjustuksena kohta seuraavalle vuodatukselle kerrottakoon tietämättömille, että konfirmaatio-jumalanpalvelus pidettiin Tuomiokirkossa - maamme pääkirkossa. Paikalla oli varmaankin kolmisensataa ihmistä juhlimassa nuorten kasvua ja siirtymistä uuteen vaiheeseen elämässään...
Pukeutuminen kirkkoon on herättänyt monenlaista keskustelua sekä Namikalla että muualla. Joskus on päädytty jopa etukäteen kohteliaasti muistuttamaan tilaisuuden arvokkuudesta, historiasta, vanhojen ja muutenkin arvokkaiden ihmisten läsnäolosta ja ihan vaan siitä, mikä yleisen käsityksen mukaan on soveliasta pukeutumista. Konfirmoitavien kohdalla muistuttelua ei tarvitse tehdä - heillähän on kaikilla yhtenäistävät kauniin valkoiset albat päällään. Ja on juhla toki senverran suuri kotiväellekin, että ehkäpä äiti tai isä hiukan puuttuu pukeutumiseen. Kyse on siis jostakin muusta ihmisryhmästä - en nyt kerro mistä. Tällä kertaa ei muistettu etukäteen muistutella.
On ihan okei pukeutua juuri niinkuin haluaa, sehän on selvä. Eikä meidän kirkosta heitetä ketään ulos, vaikka vaate olisi tarkoitettu työkäyttöön, revennyt saumasta, likainen tai liian lyhyt molemmista päistä. Joissakin vähän tiukemmin (kaikkeen) suhtautuvissa kirkkokunnissa ja kirkoissa vaatetukseen varmaankin puututtaisiin kovalla kädelle. Ja onhan jossakin jopa tarjolla naisille huiveja olkapäitä peittämään, jos vahingossa sattuu pukeutumaan vähän liian paljastavasti. Meillä ei sellaista politiikkaa noudateta, mutta yleisenä nyrkkisääntönä voisi ainakin olla, että jos vaatetta joutuu jatkuvasti kiskomaan molemmin käsin sekä ylös että alas, niin se on hieman liian niukka.
Ongelman tähän vapauteen ja kiistämättömään oikeuteen sonnustautua juuri mihin haluaa tuo yksilön kuuluminen johonkin ryhmään. Kun yksi erottuu oikein kovasti ryhmästä, on koko porukka helppo leimata. "Muistax sen rippileiriporukan, josta yksi juoksenteli pikkutakissa Heinänokan laiturilla?" "Näixä kun se jengi tuli kirkkoon, joista yhdellä oli housut revenneet hanurista?". Ja palautehan ei koskaan tule siihen osoitteeseen johon se kuuluisi - vaan ainakin Namikan tapauksessa yhdistyksen toimistolle. Ihan kuin sieltä jotenkin ohjailtaisiin kaikkia, joiden nimi on jäsenluettelossa. "Miksi te ette tehneet mitään?"
No, nyt tehdään. Minä aion tulla seuraavaan konfirmaatioon sukelluspuvussa. Ai miksi? Koska häpeän mieluummin itseäni kuin sinua! Saatan jopa laulaa Yellow Submarinen...
-olli-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti